Hugo Simberg: Kuoleman puutarha, Tuomiokirkko, Tampere
Hugo Simbergin maalaama Kuoleman puutarha sijaitsee Tuomiokirkon pohjoislehterin alla, lähellä saarnatuolia. Teos on fresko eli maalattu suoraan kirkon seinään, ja se valmistui vuonna 1906. Kooltaan se on 180 senttimetriä korkea ja 230 senttimetriä leveä. Fresko on reunustettu vihertävänruskealla väriraidalla, ja seinä sen takana on tasaisen harmaa.
Fresko esittää kolmea luurankoa, jotka hoitavat ruukkupuutarhaa. Yleisväritykseltään teos on hiekankeltainen, sillä väri toistuu useassa hallitsevassa elementissä: etualan paljaassa, kuivassa maassa, keskiosan puupöydissä, joiden takana luurangot hoitavat kasvejaan, sekä taka-alan hiekkateissä. Hiekankeltaisen vastaparina toimii ruohonvihreä, jota on käytetty maalauksen yläosan ruohokaistaleissa, kastelukannussa, jota yksi luurangoista pitelee, sekä useissa kasveissa.
Teoksen yläosassa olevat ruohokaistaleet reunustavat kahta hiekkatietä, joista toinen kulkee leveyssuunnassa maalauksen poikki, ja toinen risteytyy vinosti ylöspäin kohti maalauksen ylälaitaa. Ruohokaistaleilla kasvaa yhteensä kuusi puuta, joista kuvaan ovat mahtuneet vain runkojen ruskeat tyviosat. Ruohokaistaleiden reunoilla kasvaa punaisia kukkia suorissa riveissä.
Maalauksen suurta keskiosaa hallitsevat hiekanväriset puupöydät, pöydille sijoitetut kasvit ruukkuineen, sekä kasveja hoitavat luurangot. Pöytien etuosat ovat umpinaiset ja rakennettu leveistä vaakalaudoista ja niitä tukevista pystyrimoista. Pöytiä on kaikkiaan kuusi, ja ne on sommiteltu limittäin niin, että niiden väliin jää kulkureitti. Itse maalaukseen pöydistä on mahtunut vain osa, sillä ne näyttävät jatkuvan ulos teoksesta sekä sen vasemmalle että oikealle puolelle.
Ruukkuja on sekä pöytien päällä että maassa niiden etupuolella. Ruukut ovat keskenään samanvärisiä, tiilenpunaisia, ja muodoltaan suorakulmioita. Korkeimmat niistä on asetettu maahan pöytien eteen, kun taas itse pöydillä olevat ruukut ovat pääsääntöisesti hyvin matalia.
Kasvit näyttävät osittain hyvin mielikuvituksellisilta ja osittain oikeita kasveja muistuttavilta. Joukosta erottuu ainakin kasveja, joiden esikuvana on saattanut olla saniainen, mehikasvi, heinä tai kaktus. Ne, jotka kukkivat, tekevät sen hillitysti. Kukinnot ovat pääsääntöisesti pieniä, ja muodoltaan pallomaisia tai tähtimäisiä. Kukkien hillitty punainen, ruohonvihreä, hempeä keltainen, valkoinen ja musta tuovat vaihtelua freskon muuten hyvin hiekankeltaiseen yleisilmeeseen.
Kolmesta luurangosta oikeanpuoleisin ja samalla taaimmaisin on kääntynyt selin katsojaan päin. Se on kumartunut tekemään käsillään jotakin, mitä emme näe, ja mustan kaavun yläpuolelta erottuu vain kaistale pääkallon paljasta lakea.
Luurangoista keskimmäinen, sekin mustassa kaavussa, on kuvattu suoraan edestäpäin. Se pitelee luisissa sormissaan sinikukkaista kasvia, jonka se on painanut kaksin käsin rintaansa vasten. Kasvojen tyhjät, mustat silmäkuopat tuijottavat maalauksen edessä seisovaa, ja mustan nenäaukon alapuolella avautuu luurankomainen hymy. Tästä huolimatta kasvot eivät näytä pelottavilta, vaan ehkä pikemminkin lempeiltä ja nöyriltä. Vaikutelmaa korostaa hellyys, jolla luuranko painaa kukkaa itseään vasten.
Maalauksen vasemmassa laidassa ja samalla lähinnä katsojaa oleva luuranko on sivuttain, vasen kylki katsojaa kohti. Sen oikeassa kädessä on suuri, vihreä kastelukannu, josta se kaataa vettä yhteen tiilenpunaisista ruukuista. Vasen käsi lepää pöytätason päällä. Kahden toverinsa tavoin sekin on pukeutunut mustaan kaapuun. Se seisoo aivan pöydän pään kohdalla, ja toinen sen jaloista pilkottaa pöydän laidan takaa polvimittaisen kaavun alta. Luurangon edessä, aivan maalauksen vasemmassa reunassa, näkyy valkoinen pyyheliina, joka on ripustettu roikkumaan jostakin oksantapaisesta.
Simbergin luurankoaiheinen maalaus aiheutti aikoinaan ihmetystä ja jopa pahennusta, sillä sellaista ei ollut kirkoissa aiemmin nähty. Kuoleman puutarhasta on olemassa useita versioita, joista tämä Tuomiokirkossa sijaitseva fresko on tunnetuin. Teoksen tulkinnassa auttaa teksti, jonka Hugo Simberg kirjoitti omakätisesti yhteen sen luonnoksista: ”Paikka, minne sielut joutuvat ennen taivaaseen pääsyä”. Lohdullista kyllä, luurangot näyttävät hoitavan sieluja suurella rakkaudella ja hellyydellä.
Lähde: Kivinen, Paula 1986: Tampereen Tuomiokirkko. WSOY, Porvoo.
Tulke: © Mirja Kytökari, 2022